Uusimmat

YOT vastustaa rajua vähennyssuunnitelmaa

Ylen ohjelmatyöntekijät vetoaa työnantajaansa, jotta irtisanomiset vältettäisiin.

YOT:n tiedote:

Ylen ohjelmatyöntekijät, YOT, vastustaa Uutis- ja ajankohtaistoiminnan assistenttien rajua vähentämissuunnitelmaa.

Yleisradio on ilmoittanut alkavien yt-neuvotteluiden tavoitteeksi Pasilan Uutis- ja ajankohtaistoiminnan ja aluetoiminnan assistenttien määrän leikkaamiseen puoleen.

Noin kahdenkymmenen assistenttityötä tekevän henkilön määrän supistaminen peräti kymmenellä henkilötyövuodella johtaisi väistämättä irtisanomisiin.

Samalla hankaloituu toimitusten arki, jonka sujuvuudessa assistenteilla on ratkaiseva rooli. Tämä haitta kohdistuu kärkevimmin aluetoimituksiin, jos yhtiö toteuttaa suunnitelmansa keskittää alueiden assistenttitoiminnot Tampereelle. Tämä merkitsisi myös pakkomuuttoja.

Assistenttien vähentäminen siirtäisi heidän tehtäviään toimittajille, muille työntekijöille ja päälliköille. Näin varsinaisen journalistisen työn tekeminen hidastuisi ja vaikeutuisi. Työpaineen lisääntyessä herää myös kysymys työssä jaksamisesta.

Nyt toimitusten työntekijät saavat ammattimaista apua assistenteiltä muun muassa Ylen vaikeakäyttöisten tietojärjestelmien kanssa. Assistenttien panos on myös korvaamaton toimitusten kalenterien hallinnassa, matkavarausten ja työvuorojen teossa sekä vierailijoiden vastaanotossa. Näin he luovat hyvää Yle-kuvaa myös ulospäin.

YOT vetoaa Yleisradioon, jotta irtisanomiset vältettäisiin ja neuvotteluissa päästäisiin kaikkia kuullen niin työntekijöiden kuin yhtiönkin kannalta suotuisaan ratkaisuun.

 

Hilla Blomberg

YOT:n puheenjohtaja

040-556 9287, hilla.blomberg(at)yle.fi

Olli Koski

Alueen osaston puheenjohtaja

040 769 3259, olli.koski(at)yle.fi