Uutiset / 23.03.2017

Ylelle langettava journalistisen päätösvallan luovuttamisesta – pääministerin toiminnasta lausuma

Julkisen sanan neuvosto eli JSN antoi keskiviikon 22.3. kokouksessaan kaksi päätöstä, jotka liittyivät Ylen 25.11.2016 julkaisemaan juttuun ”Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta”. Toinen päätöksistä liittyi virheen korjaamiseen ja oli vapauttava. Sen sijaan toisessa ratkaisussaan JSN antoi Ylelle langettavan Journalistin ohjeiden kohtien 2 ja 3 rikkomisesta. Kohdat kuuluvat näin: 2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. 3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä. JSN julkaisi myös erillisen lausuman, jonka mukaan pääministeri Sipilän toiminta on ollu omiaan rajoittamaan sananvapautta. JSN kertoo aiheesta enemmän tiedotteessaan ja neuvoston tiedotustilaisuudessa paikalla ollut Journalisti nettisivuillaan. JSN:n lausuma:

Pääministerin toiminta omiaan rajoittamaan sananvapautta

Ylen 25.11. julkaistun jutun julkaisemisen jälkeen pääministeri lähetti suoraan Ylen päätoimittajalle useita tekstiviestejä, joissa muun muassa arvosteltiin Ylen aihevalintaa. Sen jälkeen hän lähetti Ylen toimintaa arvostelevia sähköposteja päätoimittajalle ja jutun kirjoittaneelle toimittajalle. Lisäksi pääministeri välitti heille yli kymmenen kansalaisilta saamaansa kriittistä palauteviestiä. Julkisuudessa ja oikeuskanslerille toimittamassaan selvityksessä pääministeri on perustellut yhteydenottojaan jutun virheellisyydellä sekä samanaikaisen kuulemisen laiminlyömisellä. Varsinkin ensimmäisissä, suoraan päätoimittajalle lähetetyissä tekstiviesteissä pääministeri kuitenkin arvosteli ainoastaan jutun näkökulmaa ja sitä, että Yle käsitteli hänen sukulaisiaan. Vallankäyttäjillä on muiden kansalaisten kanssa yhtäläinen oikeus antaa palautetta, vaatia oikaisuja ja tulla kuulluksi silloin, kun heihin kohdistuu erittäin kielteistä julkisuutta. Pääministerin sananvapauteen kuuluu myös oikeus ilmaista tyytymättömyytensä juttuun ja jopa sen näkökulmaan. Tässä tapauksessa pääministerin lähettämien viestien määrää ja sävyä voi kuitenkin pitää niin poikkeuksellisena, että viestit on mahdollista tulkita painostusyritykseksi. Pääministeri myös kieltäytyi kahden päivän ajan kommentoimasta Ylelle yhteyttään Katera Steeliin. Myös tällaista toimintaa voi pitää sananvapautta rajoittavana, erityisesti, kun kyseessä on ministeri. Neuvosto on huolestuneena pannut merkille, että tämän tyyppinen sananvapautta rajoittava toiminta on yleistynyt. Ministeritasoisetkin poliitikot ovat alkaneet valikoida tiedotusvälineitä antamalla haastatteluja ja lausuntoja vain tiedotusvälineille, joiden julkaisema journalismi on miellyttänyt heitä. Neuvosto korostaa, että tällainen on demokratiaa rapauttavaa tiedonvälityksen rajoittamista. Yhteiskunnan faktapohjaisuuden turvaaminen ja informaatiovaikuttamisen torjuminen ovat suomalaisen yhteiskunnan suurimpia haasteita. Neuvosto toivoo, että vallankäyttäjät ymmärtäisivät tämän eivätkä toiminnallaan turhaan vahingoittaisi vastuullisesti toimivan faktapohjaisen journalismin toimintaedellytyksiä. Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Sen päätökset perustuvat Journalistin ohjeiden tulkintaan. JSN voi antaa myös lausumia sananvapauden rajoittamisesta. Kommentit: Puheenjohtaja Elina Grundström 050 5410479 Lisätiedot: Neuvoston toimisto 09 135 7494

Katso myös

Kaikki uutiset

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.

Kesätyöntekijä ja harjoittelija: Muista nämä ennen kuin aloitat

Työn ei kuulu valua vapaa-ajalle ja odotusten määräaikaisia kesureita ja harkkareita kohtaan ei tule olla kohtuuttomia.