Uutiset / 19.10.2011

Virkistysstipendit jäsenten haettavana

Virkistysstipendien hakijoilta edellytetään vähintään kolmen vuoden varsinaista jäsenyyttä Journalistiliitossa. Virkistysstipendi voidaan myöntää korkeintaan kerran viidessä vuodessa. Myöntämiseen vaikuttavia tekijöitä ovat sosiaaliset ja taloudelliset perusteet, toiminta liiton luottamustehtävissä sekä työkyvyn ylläpitäminen.

Majoituksen lisäksi stipendien saajille maksetaan matkakulut yleisiä kulkuneuvoja käyttäen tai 23 sentin kilometrikorvaus omalla autolla matkustettaessa. Stipendit on käytettävä vuoden 2012 kuluessa lomatalojen sesonkiaikojen ulkopuolella. 

Tunturimajastipendin saaja voi vaihtaa lomansa viikkoon Vierumäen lomatalossa sillä edellytyksellä, että Vierumäellä on vapaita viikkoja jäljellä. Jos stipendinsaaja ottaa mukaansa perheenjäseniä Vierumäelle, heidän osaltaan laskutetaan 30 euroa/hlö/vko, kuitenkin enintään 100 euroa. Saariselällä perheenjäsenet maksavat normaalin perheenjäsenen majoitusmaksun.

Stipendien hakemiseen tarvittavia lomakkeita saa liiton toimistosta ja SJL:n kotisivujen lomakkeet -linkin takaa. Hakuaika päättyy perjantaina 28.10.2011 klo 16, jolloin hakemusten on viimeistään oltava liiton toimistossa, osoite Hietalahdenkatu 2 B, PL 252, 00181 Helsinki.

Tiedustelut: taloussihteeri Annamari Schildt, puhelin 044 500 0013 tai talouspäällikkö Marjut Mikkonen, puhelin 050 567 344.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.