Uusimmat

Vaino ei lannista toimittajia Kamerunissa

Yaounde (IPS – Mbom Sixtus) ”Olemme liian pitkään jättäneet tuomitsematta Kamerunissa tapahtuvat epäoikeudenmukaisuudet ja julmuudet ajatellen, että se suojelee meitä. Nyt minua ei pidättele mikään, olen valmis toistamaan kaiken, mitä tein televisiossa”, kamerunilainen toimittaja Elie Smith sanoo.

Hallitus painosti hänet eroamaan maan johtavan yksityisen mediatalon englanninkielisen tv-kanavan palveluksesta. Yhtiön johto lakkautti Tough Talk -ohjelman, jota Smith isännöi Divine Ntaryiken ja Henry Kejangin kanssa.

Kolmikkoa syytettiin liiasta kriittisyydestä hallitusta kohtaan, erityisesti englanninkielisessä Kamerunissa lähes vuoden jatkuneiden protestien raportoinnissa. Siellä osoitetaan mieltä kansalaistottelemattomuuden keinoin, mikä on pitänyt alueen koulut ja tuomioistuimet suljettuina viime vuoden marraskuun lopulta.

Vuonna 1960 itsenäistynyt Kamerun muodostettiin Britannian ja Ranskan entisten siirtokuntien yhdistyessä. Se oli vuoteen 1972 englannin- ja ranskankielisten alueiden liittovaltio, jonka palauttamista – tai täydellistä itsenäisyyttä – kapinoitsijat vaativat. Maassa on 24 miljoonaa asukasta ja noin 250 kieliryhmää.

Smith kertoo, että mielenilmaukset estivät koulujen alkamisen englanninkielisellä alueella 4. syyskuuta, mutta hänen pomonsa käski hänen valehdella televisiossa, että kaikki sujui normaalisti. ”Kieltäydyin, ja ymmärsimme molemmat, ettei yhteistyömme enää suju.”

Smith on yhtenä harvoista journalisteista välttynyt vankilalta levottomuuksien aikana. Monia on vangittu ja kidutettu, ja osa on maanpaossa. Hallitus syyttää englanninkielisiä toimittajia sympatiasta ”terroristeja” kohtaan.

Tuomiot sotilasoikeudesta

Kapinoitsijoiden mukaan kaksi englanninkielistä maakuntaa on riiston ja syrjinnän kohteena, koska niillä ei ole riittävää edustusta hallinnossa. Niissä asuu noin 17 prosenttia väestöstä, muualla maassa virallinen kieli on ranska. Lokakuussa 2016 alkaneen kriisin aikana on ammuttu ainakin 13 ihmistä.

Vuonna 2014 säädettyjä terrorismilakeja sovelletaan sotilastuomioistuimissa kapinallisiin ja heistä kertoviin toimittajiin. Laki kieltää julkiset kokoontumiset, mielenosoitukset ja kaiken muun, minkä hallitus katsoo häiritsevän rauhaa.

Kriisiin liittyen pidätetty Life Time -lehden päätoimittaja Finian Njua vapautettiin elokuussa Kondenguin vankilasta Yaoundessa kolmen muun journalistin ja lähes 50 mielenosoittajan kanssa kuuden kuukauden jälkeen.

Njua kertoo, että hänen kimppuunsa kävi protestien keskuksena pidetyssä Bamendassa miesjoukko, joka kuljetti hänet väkisin Yaoundeen. Vasta siellä hänelle selvisi, että kyse oli turvallisuusjoukoista. ”Lehtemme sanottiin raportoineen välikohtauksesta, joka voi kiihdyttää kapinaa. Minua syytettiin terrorismista, kapinasta, separatismista ja väärän tiedon levittämisestä.”

The Guardian Post -lehden toimittaja Amos Fofung vapautui myös puolen vuoden jälkeen. ”Minulle välitettiin yleisen syyttäjän anteeksipyyntö siitä, että jouduin virumaan vankilassa ilman syytettä tai todisteita. Paluu kotiin Bueaan rohkaisi minua, ja aion jatkaa objektiivista raportointia”, hän vakuuttaa.

Cameroon Reportin omistaja Fonjah Hanson Muki ja viisi journalistia vietiin telkien taa Bamendassa. Heitä syytettiin väärän tiedon levittämisestä ja rahan vastaanottamisesta ulkomailla toimivilta separatisteilta. Joukon viimeinen vapautui 18. syyskuuta ja Mukia vannotettiin olemaan raportoimatta kriisistä.

Separatismi on tabu – englanninkielisille

Ennen toimittajavainon alkamista Kamerunin viestintäneuvosto oli varoittanut mediaa ottamasta esille ajatusta paluusta liittovaltioon. Pian myös Kamerunin pitkäaikainen presidentti Paul Biya julisti aiheen tabuksi. Ranskankielinen media jatkoi silti keskustelua, mutta englanninkielinen saatiin hiljaiseksi.

”On asioita, joista Le Messager ja Le Jour voivat kirjoittaa ilman seuraamuksia, mutta Guardian Post ja The Sun ovat heti vaikeuksissa. Kansa ei sitä aina ymmärrä ja moittii meitä somessa arkajaloiksi”, eräs nimettömänä pysyttelevä englanninkielisen lehden kustantaja kertoo.

Medianeuvoston sanotaan kuuntelevan vain isokenkäisiä. Se määräsi 22. syyskuuta 1–6 kuukauden toimintakieltoja noin 20 medialle tai toimittajalle. Päätösten taustalla oli valituksia ministereiltä ja vaikutusvaltaisilta kansalaisilta, kuten jalkapallomiljardööri Samuel Eto’o Filsiltä.

Kymmenen vuoden vankeus

Ranskan kansainvälisen radion (RFI) hausankielisen palvelun toimittaja Ahmed Aba istuu Kamerunissa kymmenen vuoden tuomiota terrorismin hyväksymisestä ja yhteistyöstä nigerialaisen Boko Haram -liikkeen kanssa. Tuomio luettiin tänä vuonna ja sitä edelsi kaksi vuotta tutkintavankeudessa.

Aba kertoi valittaneensa tuomiosta, kun IPS tapasi hänet vankilassa Yaoundessa. Hän vakuutti syyttömyyttään ja uskoi pääsevänsä pian vapaaksi.

Aban valituksen käsittelyä on kuitenkin lykätty, ja hallituksen edustaja syytti hiljan RFI:tä terroristien tukemisesta. Paikalliset ja kansainväliset järjestöt ovat vaatineet Aban vapauttamista, ja hänet on nimetty yhdeksi Committee to Protect Journalists -järjestön (CPJ) tämän vuoden lehdistönvapauspalkinnon saajista.

”Kun journalismi rinnastetaan terrorismiin, luodaan ilmapiiri, jossa toimittajat välttävät kovia uutisia rangaistuksen pelossa. Kamerunin pitää muuttaa lakejaan ja lopettaa journalistien – jotka ovat siviilejä – vieminen sotilasoikeuteen”, CPJ:n Afrikan-ohjelman johtaja Angela Quintal sanoo.

Hänen syyskuisen raporttinsa mukaan Kamerun on toimittajien pidättämisen ohella kieltänyt viestimiä, joita pidetään myönteisinä englanninkielisten protestille, sulkenut internetin levottomilla alueilla ja evännyt viisumin ulkopuolisilta tarkkailijoilta, kuten CPJ:n edustajilta.