Uutiset / 26.11.2013

Toimittajavaino yltyy Syyriassa

Toimittajat ilman rajoja (RSF) raportoi, että viikon aikana tapettiin yksi kansalaisjournalisti ja kahden viestimen toimitilat tuhottiin. Järjestön mukaan asejoukot ovat lisäksi siepanneet ainakin viisi syyrialaista kansalaisjournalistia Aleppon lähellä marraskuussa. 

Myös ammattilaiset ovat tulilinjalla. Opposition al-Shahba tv:n päätoimittaja ja Shahba-uutistoimiston reportteri Mohamed Ahmed Taysir Bellou kuoli 19. marraskuuta Aleppon Lairmoonin alueella sala-ampujan luotiin. Hän oli raportoimassa hallituksen joukkojen ja kapinallisten yhteenotoista.

Armeija pommitti Aleppo News Networkin ja Aleppo Media Centren tiloja samoihin aikoihin, kertoo RSF. Sen mukaan yli 20 syyrialaista journalistia oli marraskuussa aseryhmien panttivankina ja 16 ulkomaista toimittajaa oli pidätetty, siepattu tai kateissa.

Järjestö pitää sieppausten yltymistä erittäin huolestuttavana.

Damaskoksessa salainen palvelu sieppasi riippumattoman toimittajan Omar al-Shaarin marraskuun alkupuolella tämän kotoa, RSF kertoo. Al-Shaar on ollut vuodesta 2011 DP-Press Newsin englanninkielisen nettisivuston toimittaja.

Pakoon islamistein uhkailua

RSF:n mukaan syyrialaisia toimittajia pakenee joukoittain maasta, koska al-Qaidaan kytkeytyvä Irakin ja Levantin islamilainen valtio uhkailee heitä. Toistakymmentä toimittajaa on hakenut turvaa Turkista marraskuun alun jälkeen.

”Järjestö sietää vain viestimiä, jotka tyytyvät julkaisemaan sen johtajien hyväksymiä tiedotteita. Kaikki muut mediat pitää sen mielestä vaientaa ja niiden työntekijät tappaa”, RSF sanoo.

Syyriasta on tullut maailman vaarallisin maa journalisteille sodan alettua 2011. Committee to Protect Journalists on kirjannut sen jälkeen yli 50 murhaa: 2 vuonna 2011, 31 viime vuonna ja 20 tänä vuonna.  


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.