Uutiset / 16.05.2013

Toimittajan henki on Somaliassa halpa

Viime vuonna Somaliassa surmattiin 18 journalistia, alan suurin ammattijärjestö Nusoj kertoo

Somalian hallitus tarjosi aiemmin tänä vuonna liki 40 000 euron palkkion tiedoista, jotka johtavat toimittajien murhaajien jäljille. Asiantuntijoiden mukaan Somalia on kuitenkin kyvytön suojelemaan omia virkamiehiäänkin, saati toimittajia. 

”Rehellisesti sanoen en usko, että hallitus pystyy tekemään mitään erityistä toimittajien hyväksi, Myös kansanedustajia, virkamiehiä ja turvallisuusjoukkojen jäseniä tapetaan päivittäin Mogadishussa. Hallitus voi vain kohentaa yleistä turvallisuutta”, Heritage-tutkimuslaitoksen apulaisjohtaja Abdirashid Hashi pohtii.

Mogadishun oikeustalon lähellä tehdyssä pommi-iskussa kuoli 30 ihmistä 14. huhtikuuta. Maaliskuussa autopommi surmasi 10 henkeä, joiden joukossa oli yksi toimittaja. Iskujen tekijäksi ilmoittautui al-Qaidaan kytkeytyvä al-Shabaab.

”Laillinen kohde”

Islamistiryhmä ei ole ottanut vastuuta kaikista toimittajasurmista, mutta se pitää valtion viestimien väkeä ”laillisena kohteena”.

Ragehin työnantajia olivat valtiolliset Radio Mogadishu ja Somalia National Television. Ragehiin osui useita luoteja, ja hän menehtyi kotiportillaan perheensä silmien edessä. Ketään ei ole pidätetty.

”Emme tiedä, kuka on seuraava tai kuka meitä vainoaa. Lähden kotoa aamuisin tietämättä pystynkö palaamaan”, Ragehin ystävä ja kollega Mohamed Nur Amiin sanoo.

Hashin mukaan turvattomuus on osa Somalian nykytilannetta, jonka kohentamiseen valtion keinot eivät riitä. ”Siksi mediaväen on tehtävä itse parhaansa, kuten meidän kaikkien.”

Nusoj ja kansainväliset toimittajajärjestöt vaativat kuitenkin toimittajamurhien selvittämistä. Yli 50 ammattikunnan jäsentä on tapettu vuoden 1992 jälkeen. Harva tapaus on päässyt oikeuteen asti, eikä ketään ole tuomittu.

 
Sisua riittää

 

 

Hallitus perusti helmikuussa työryhmän tutkimaan ihmisoikeusloukkauksia ja niihin liittyvää rankaisemattomuutta. Raporttia odotetaan piakkoin. Nusoj on jätetty ulkopuolelle, ja se pitää hanketta hallituksen pr-temppuna. "Olemme vaatineet hallitukselta journalistimurhien riippumatonta tutkimusta, mutta toistaiseksi sellaista ei ole kuulunut," sanoo Nusojin pääsihteeri Mohammed Ibrahim.

 

Politiikan toimittaja Hassan Muunye pelkää, että toimittajamurhat uhkaavat vaientaa journalistit ja tappaa Somalian orastavan demokratian.

Moni toimittaja kuitenkin vakuuttaa jatkavansa työtään.

”Olen haaveillut siitä, että voin tehdä juttuja, jotka koskettavat ihmisten elämää, ja sitä minä nyt teen. Olen tietoinen hinnasta ja valmis maksamaan sen, koska se on vaivan arvoista”, eräs nimettömänä haastateltu mogadishulainen journalisti sanoo.

***

Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes suunnittelee vuodeksi 2014 hanketta Somaliaan yhdessä Ylen kanssa. Paikallisia yhteistyökumppaneita olisivat SNTV ja NUSOJ.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.