Uutiset / 29.04.2013

Tiukka vääntö jatkuu tes-pöydässä

Lehdistön työehtoneuvottelut jatkuivat maanantaina 29. huhtikuuta Helsingissä. Journalistiliiton ja VKL:n suuret neuvottelukunnat paneutuivat teksti- ja raharyhmissä edellisellä viikolla valmisteltuihin kohtiin, mutta varsinaista läpimurtoa ei saavutettu.

 

Neuvottelujen tiukkuutta kuvaa, ettei VKL edelleenkään halua luopua esimerkiksi Journalistiliiton mahdottomana pitämästä vaatimuksesta, joka koskee vuosilomaoikeuden merkittävää heikennystä.

Kuluva vappuviikko on ratkaiseva sopimuksen synnyn kannalta. Palkka-asioista neuvotellaan raharyhmässä jo huomenna vapunaattona. Sopimukseton tila alkaa vappuna.

Paljon odotuksia ladataan torstaiksi suurten neuvottelukuntien seuraavaan tapaamiseen. Samana päivänä aiemmin ovat koolla myös Journalistiliiton hallitus ja VKL:n työelämävaliokunta.

Perjantaina 3. toukokuuta kokoontuvat VKL:n hallitus ja Journalistiliiton valtuusto, joka on jo aiemmin asettanut tämän päivän takarajaksi neuvottelutuloksen synnylle.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.