Uusimmat

Tiede- ja ympäristöjournalismi heikoilla USA:n valtavirrassa

Chattanooga, Yhdysvallat (IPS – Zofeen Ibrahim) Ympäristö- ja tiedejournalismin kohtalo Yhdysvalloissa on hiipivä tragedia, jota alan ihmiset vertaavat ilmastonmuutokseen.

New York Times lopetti keväällä ympäristö- ja energia-alan uutisia seuranneen Green Blog -palstan. Jo tammikuussa lehti oli hajottanut kolme vuotta toimineen ympäristöryhmänsä.

Johns Hopkinsin yliopisto lakkautti tänä vuonna 30 vuotta toimineen tiedejournalismin opetusohjelmansa. Columbian yliopiston maapallo- ja ympäristötieteen journalismiohjelma päättyi jo 2009 kehnojen työmarkkinanäkymien vuoksi.

Voisi luulla, että tuoreet tiedot ilmastonmuutoksen etenemisestä synnyttäisivät vilkasta keskustelua kestävästä kehityksestä sekä ympäristö- ja energia-asioista, mutta Yhdysvaltain mediassa niiden tilat kutistuvat.

Seurauksena voi olla tietokuilu, jossa internetissä tulvivat epätieteelliset väitteet valtaavat todellisen tiedon paikan, Food & Environment Reporting Networkin johtaja Samual Fromartz pelkää.

”Häviäjänä on suuri yleisö, jos toimittajat eivät perkaa totuutta esiin ja puhuta luotettavia lähteitä”, Fromartz povaa.

Polttavin uutinen

Natural Defence Councilin OnEarth.org-sivuston toimittaja Scott Dodd pitää ilmastonmuutosta aikamme polttavimpana uutisena, joka jää muiden ympäristöaiheiden ohella jatkuvasti aliraportoiduksi.

Yhdysvaltain sanomalehdissä oli vuonna 1989 viikoittaisia tiedeliitteitä 85, mutta viime vuonna enää 19.

Doddin mukaan ympäristötoimittajien jutuista vain noin joka neljäs käsittelee ympäristöä. ”Heidät lähetetään juttukeikoille kaupungintalolle ja suunnittelukomiteoihin tai seuraaman poliisin yöllistä toimintaa. Ympäristöjutun voi sutaista sitten, kun aikaa riittää.”

Ilmastonmuutos- ja energiajutut ovat kuitenkin mutkikkaita ja hitaasti kehittyviä aiheita, jotka vaativat enemmän tietoa ja asiantuntemusta kuin tavallisella yleisreportterilla on, hän jatkaa.

”Koska ilmastonmuutos ei tänään näytä kovin erilaiselta kuin viime viikon tai vuoden uutisessa, ilman asiantuntemusta on vaikea löytää tuoretta näkökulmaa ja saada esimiehet uskomaan, että se on etusivun kamaa”, Dodd havainnollistaa.

Kasvua free-pohjalta

Society of Environmental Journalists (SEJ) piti lokakuun alussa 23. vuosikokouksensa Tennesseen Chattanoogassa. SEJ:n  perusti vuonna 1990 pieni joukko vakituisia ympäristötoimittajia. Nyt valtaosa 1 300 jäsenestä on freelancereita, mutta ei aina omasta valinnastaan, järjestön toiminnanjohtaja Beth Parke kertoo.

Hänen mukaansa puhtaan ympäristöjournalismin väheneminen on jossain määrin korvautunut sillä, että ympäristönäkökulmaa ei voida tyystin sivuuttaa monissa terveyttä, ruokaa, asumista, liikkumista, politiikkaa, energiaa ja kuluttamista koskevissa jutuissa.

Atlantin toisella puolella on päästy vähemmällä. Brittiläisellä Guardianilla on edelleen neljä ympäristöasioihin keskittyvää reportteria ja saman verran päällikkötoimittajia sekä yksi kuvatoimittaja. Tänä vuonna lehti pestasi ensimmäisen ympäristökirjeenvaihtajansa Australiaan, Guardianin ympäristöaineistosta vastaava Adam Vaughan kertoo.

Hänen mukaansa myös The Times siirsi hiljan yhden parhaista reporttereistaan, Ben Websterin, takaisin ympäristöasioiden pariin.

Parke selittää Yhdysvalloissa tapahtunutta muutosta sillä, että nyt suositaan mitä tahansa muuta kuin tutkivaa journalismia, ja kärjessä ovat skandaalit, julkkikset ja urheilu.

Kaupallinen media yrittää kovan paineen alla raportoida aiheista, joilla pelastaisi myyntinsä ja yleisölukunsa, Parke sanoo.

Uusia kanavia

Vastapainoksi on syntynyt voittoa tavoittelematonta journalismia, varsinkin netissä. Vaughan mainitsee esimerkkeinä Pulitzerilla palkitun InsideClimatin ja Climate Centralin.

”On ilmaantunut hyväntekeväisyydellä rahoitettuja ympäristösivustoja, kuten Carbon Brief, China Dialogue ja Energy Desk. Veteraanitoimittajien juttuja jaetaan maksutta Climate News Networkin kautta”, hän kertoo.

”Palkinnoille pääsevät uutiset öljyvuodoista, valtamerten tilasta, saastuneesta ruoasta ja rakennustarvikkeista sekä ilmastonmuutoksesta. Valtavasti hyvää työtä tehdään perinteisen median ulkopuolella”, hän jatkaa.

Vaughan kuitenkin luokittelee kansalaisjärjestöjen blogit ja lehdet osaksi niiden viestintää ja markkinointia. ”En pidä sitä perinteisenä riippumattomana journalismina. Se on asianajojournalismia, näyttäköön miten puolueettomalta tahansa.”

Doddia huolestuttaa pikemminkin yleisön kapeus. ”Harvat ihmiset näkevät tärkeitä juttuja, joita uudet kanavat välittävät.”