Uusimmat

Tarjolla matka-apurahaa Brysseliin

Euroopan parlamentti järjestää Brysselissä 18.–19. lokakuuta 2016 toimittajille suunnatun seminaarin, jossa keskustellaan Euroopan tulevaisuudesta. Hae seminaariin matka-apurahaa 26.9. mennessä.

Seminaarissa keskustellaan parlamentin jäsenten johdolla EU:n tulevista suuntaviivoista. Seminaarissa käsitellään erityisesti kolmea valmisteilla olevaa parlamentin oma-aloitemietintöä, joissa otetaan kantaa EU:n toiminnan parantamiseen hyödyntämällä Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia, EU:n nykyisen toimielinrakenteen mahdollisiin kehityskulkuihin ja mukautuksiin sekä euroalueen budjettikapasiteettiin. Päätöslauselmista äänestettäneen parlamentin täysistunnossa vielä syyskauden 2016 aikana. Aiheista toimittajien kanssa keskustelevat näiden oma-aloitemietintöjen valmistelutyöhön osallistuvat mepit. Seminaariohjelma julkaistaan myöhemmin.

Seminaarin työkieli on englanti.

Toimittajat voivat hakea matka-apurahaa seminaariin Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston kautta. Parlamentti korvaa seminaariin valittujen kohtuulliset matkakustannukset ja päivärahan enintään kahdelta yöltä. Korvauksen saa jälkikäteen kuitteja ja käytettyjä matkalippuja vastaan tilille.

Lähetä hakemuksesi viimeistään maanantaina 26.syyskuuta 2016 klo 12 sähköpostitse osoitteella ephelsinki@europarl.europa.eu.

Kirjaa hakemukseesi: 


  • yhteystiedot: nimi, media, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite
  •  jos olet freelancer-toimittaja, kerro mihin teet juttuja
  • perustelut, miksi juuri sinut pitäisi valita toimittajaseminaariin
  • kerro myös, oletko aiemmin ollut tutustumassa parlamenttiin (tai muihin toimielimiin) Strasbourgissa tai Brysselissä.

Lisätietoja: Niina Saloranta

niina.saloranta@europarl.europa.eu
(09) 6220 4521 tai 040 720 5025