Uutiset / 28.05.2015

STT vähentää lähinnä toimituksistaan

STT-Lehtikuvan yt-neuvotteluiden seurauksena päättyy työsuhteita enintään 22 henkilötyövuoden verran. Suurin osa irtisanomisista kohdistuu toimituksiin, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Pääluottamusmies kertoo STT-Lehtikuvan lakkauttavan kaikki aluetoimituksensa, joita on vielä Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä.

Neuvotteluissa etsittiin enimmillään 28 henkilötyövuoden säästöjä. Uutistoimiston vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson perustelee päätöksiä kaupallisen median talouden ahtaalla liikkumavaralla.

"Tilanne heijastuu rajusti kaupalliseen uutistoimistoon. Tulevaisuuden uutispalvelua on suunniteltu läheisesti STT:n asiakkaiden kanssa, ja nyt jatkamme tämän suunnittelun perusteella ”, Pettersson sanoo tiedotteessa.

PÄIVITETTY 29.5.: Lisätty tieto aluetoimitusten lakkauttamisesta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.