Uutiset / 16.06.2016

Satosen työryhmän Yle-mietintö: Ei suuria muutoksia

Työryhmä ei esitä Ylen rahoitukseen ja tehtävään dramaattisia muutoksia, kuten huhuiltuja rajuja rahoitusleikkauksia tai Ylen tehtävänkuvan merkittävää rajoittamista.

Ylen nimellinen rahoitustaso säilyy esityksessä ennallaan. Indeksikorotus kuitenkin jäädytetään tämän vaalikauden loppuun (2019) saakka. Ylen taloudellista tilannetta voidaan tarkastella vuonna 2018 uudelleen vuoden 2019 budjetin teon yhteydessä. Indeksikorotus on tässä vaiheessa mahdollinen. Vuosina 2020–2023 Yle saa normaalit indeksikorotuksensa. Ylen rahoitus siirretään takaisin budjettiraamien ulkopuolelle.

Mietinnön mukaan Ylen tehtäviin kuuluu median monimuotoisuuden edistäminen. Ylen tulee pyrkiä yhteistyöhön kaupallisen median kanssa tekemällä yhteistyötä esimerkiksi urheilutuotannossa tai linkittämällä kaupallisten toimijoiden sisältöä Ylen verkkosivuille. Yhteistyön konkreettiset muodot jäävät Ylen ja muiden medioiden mietittäväksi.

Ylen tehtävänkuvauksessa monikulttuurisuuden edistäminen vaihtuu kulttuurisen moninaisuuden edistämiseksi ja suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimiseksi.

Ylen hallintoneuvoston asemaa yhtiön hallinnossa vahvistetaan. Esimerkiksi Ylen rahoituksen muutosesityksiin vaaditaan jatkossa aina hallintoneuvoston lausunto.

Vuoteen 2022 mennessä indieostojen määrää Ylen ohjelmatuotannossa nostetaan 30 prosentista 35 prosenttiin, eli noin 62 miljoonaan vuodessa. Määräys ei ole pakottava, jos hallintoneuvosto katsoo lisäyksen mahdottomaksi.

Työryhmä haluaa, että Yle aloittaa neuvottelut palaamisesta STT:n asiakkaaksi. Kaupallisen uutistoiminnan varmistamista varten perustetaan työryhmä. Myös digi-alv:n laskeminen on kirjattu mietintöön.


Hanne Aho: "Järki voitti"

Työryhmän esitys käsiteltiin tänään torstaina eduskuntaryhmissä. Se on tarkoitus luovuttaa ministeri Anne Bernerille ensi viikon alkupuolella. Parlamentaarisen työryhmän työskentelyä on kuvailtu julkisuudessa erimieliseksi, mutta ryhmän valmis esitys on yksimielinen.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho kuvailee työryhmätyön lopputulosta vallitsevissa olosuhteissa kohtuulliseksi. ”Kaupallisen median ahdinko on huomioitu työryhmän työssä. Jää nähtäväksi, miten lausuma pyrkimisestä yhteistyöhön kaupallisen median kanssa konkretisoituu.”

Aho sanoo prosessin myös osoittavan, että tiedon lisääntyessä lisääntyy ymmärryskin. ”Työryhmän mietintö on tehty tiedon eikä luulon pohjalta. On hienoa, että julkisten yhteiskunnallisten palvelujen tärkeys ymmärretään, ja niitä tarkastellaan muutenkin kuin markkinaehtoisuuden kautta”, Aho sanoo.

”Loppulausunnon yksimielisyys kertoo suomalaisen parlamentarismin toimivuudesta. Tämä on hieno uutinen myös Ylessä työskenteleville ihmisille. Järki voitti. On koko alan kannalta merkittävä linjaus, että Ylen on pyrittävä yhteistyöhön kaupallisen median kanssa ja edistettävä median monimuotoisuutta. ”


Katso myös

Kaikki uutiset

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.

Kesätyöntekijä ja harjoittelija: Muista nämä ennen kuin aloitat

Työn ei kuulu valua vapaa-ajalle ja odotusten määräaikaisia kesureita ja harkkareita kohtaan ei tule olla kohtuuttomia.