Uutiset / 04.09.2014

Sanoman laskutus Bermudalle – kyselyt nyt vain englanniksi

Yhtiö ilmoittaa ulkoistaneensa valtaosan Talouden palvelukeskuksestaan Genpact-nimiselle yritykselle. Genpact on rekisteröity Bermudalle, joka tunnetaan edullisesta verotuksestaan.

Ulkoistamisen seurauksena Sanoma ilmoittaa ottavansa vain englanninkielisiä laskuja. Niin ikään yhteydenotot Talouden palvelukeskukseen tulee hoitaa englanniksi. Yhtiö pyytää myös huomioimaan, että 5.9.2014 jälkeen vastaan otettujen suomenkielisten laskujen käsittelyssä voi olla sovittuihin maksuaikoihin vaikuttavia viiveitä.

Kirjeen mukaan Sanoman normaali maksuaika on 30 päivää netto tai sopimuksen mukaan.

Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas kommentoi asiaa näin:

”30 päivän maksuaika on kohtuuton monelle itsensätyöllistäjälle, joiden pitää maksaa juoksevat kulut ja elättää perhe palkkioillaan. Lain mukaan freelancer voi päättää itse lähettämänsä laskun maksuajasta.”


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.