Uusimmat

Pysy toimittajana, älä muutu uutiseksi

Ruotsin Kalmarissa toimiva Fojo Medieninstitut kouluttaa konfliktialueille suuntaavia toimittajia turvallisuusasioissa.

Teksti ja kuvat: Tuula Toivio

 

Ruotsalainen freelance-toimittaja Niklas Hammarström katosi yhdessä kollegansa Magnus Falkehedin kanssa marraskuussa Syyriassa. He joutuivat ilmeisesti kidnappaajien saaliiksi. 

– Onneksi Niklas kävi meidän kurssimme viime vuonna ja tietää nyt, miten toimia, toteaa Nina Hjelmgren, joka veti konfliktialueille suuntaaville toimittajille tarkoitetun turvallisuuskurssin Fojo Medieninstitutissa Ruotsin Kalmarissa joulukuussa.

Kurssi järjestettiin toisen kerran yhdessä Ruotsin Toimittajat ilman rajoja –järjestön kanssa. Se oli tarkoitettu pääasiassa freelancereille ja pienten toimitusten edustajille, joille työnantaja ei tarjoa koulutusta. Mukana oli myös kaksi suomalaistoimittajaa.

– Turvallisuusajattelu on nousussa. Se näkyy myös siinä, että toimituksissa debriefing otetaan nykyisin vakavasti, sanoi Hjelmgren, joka on työskennellyt freelancerina muun muassa Afganistanissa.

Turvallisuusajattelun nousuun Ruotsissa vaikuttaa varmasti se, että useampi ruotsalainen toimittaja on istunut vankilassa ulkomailla tai ollut kidnapattuna viime vuosina. Mutta toimittajiin kohdistuvat uhat ovat globaalien tilastojenkin valossa lisääntyneet.

Toimittajat ilman rajoja –järjestön mukaan vuonna 2012 kuoli 88 toimittajaa työtehtävissä. Vuoden 2013 aikana oli joulukuun alkuun mennessä kuollut 57 toimittajaa, kertoo Lars Gunnar Erlandsson Ruotsin Toimittajat ilman rajoja –järjestöstä.

Myös kidnappaukset ovat lisääntyneet. Viime vuonna kaapattiin 38 toimittajaa. Kun kymmenen vuotta sitten suurin osa, 65 prosenttia kaappauksista tapahtui Etelä-Amerikassa, niin tänä päivänä 42 prosenttia tapahtuu muslimimaissa. Eniten tapauksia on ollut Irakissa, Afganistanissa, Meksikossa ja Nigeriassa. Egyptissä riski kasvaa koko ajan.

 

Valmistautuminen voi pelastaa hengen

Kurssilla kuultiin puhujana Martin Schibbyeä, joka vietti yli vuoden vankeudessa Etiopiassa yhdessä kollegansa Johan Perssonin kanssa vuosina 2011–2012.

Schibbye neuvoi varautumaan pahimpaan kotoa lähtiessä ja jättämään jollekin luotettavalle henkilölle kaikki matkaan liittyvät tiedot: matkasuunnitelmat ja lippujen ja passin kopiot, koosteen yhteydenotoista ennen matkaa niin koti- kuin kohdemaassa, listan henkilöistä, jotka on tarkoitus tavata ja synopsiksen juttuideoista. Yksinkertainen tapa jättää DNA-näyte on laittaa hieman hiuksiaan muovipussiin.

Sveriges Radion toimittajan Johan Mattias Sommerströmin mukaan monet vaikeuksiin joutuneista toimittajista ovat ”cowboyta”, jotka ovat lähteneet seikkailemaan vaarallisiin paikkoihin huonosti valmistuneina.

Vaikeuksiin voi joutua myös osaamattoman fikserin kanssa, muistutti kokenut ulkomaantoimittaja Lars Gunnar Erlandsson. Konfliktien pitkittyessä taitavat fikserit ovat varattuja ja kalliita.

Fikseria hankkiessa kannattaa konsultoida alueella työskennelleitä kollegoita, maassa asuvia oman maan kansalaisia, kansainvälisten järjestöjen avustustyöntekijöitä ja paikallisia toimittajia. Juttujen laatu tosin voi kärsiä, jos kaikki käyttävät samaa fikseria, joka vie samoihin paikkoihin ja haastattelemaan samoja ihmisiä.

Kannattaa myös muistaa, että tulkki voi puhua propagandaa, joten jos mahdollista, nauhoitukset voi olla hyvä käännättää toisen kerran kotimaahan palattua.

– Lähteiden suojaamiseksi kannattaa käyttää väärää nimeä ja ajaa kohteisiin bussilla taksin sijaan, Erlandsson neuvoi.

Kun Erlandssonilta kysyttiin, miten hän suhtautuu lahjuksiin, hän totesi, että virkamiesten haastattelusta ei pidä maksaa.

– Joskus joutuu antamaan 50 dollaria pantiksi, että pääsee asioissa eteenpäin.

 

Kokemusten purkaminen välttämätöntä

Jos kaikki menee hyvin ja toimittaja ei joudu itse uutisiin, hän palaa usein kotimaahansa kauheuksia nähneenä. Freelancerille kukaan ei tarjoa terapiaa traumatisoivien kokemusten jälkeen, joten kurssilla käsiteltiin sitä, mitä ihmiselle tapahtuu stressaavassa tilanteessa.

Psykologi Anna Herbertin mukaan ongelmallista on, että toimittaja kokee paljon pitkän ajan kuluessa. Kuvamuistia on vaikea kontrolloida, ja kuvat voivat tulla posttraumaattisen stressin oireina jopa kymmenen vuoden kuluttua tapahtuneesta. Toimittajaa suojaa se, että merkitykselliseksi koettu työ voi auttaa kestämään näkemäänsä.

Kaaoksessa moni on rauhallinen ja tietää täsmälleen, miten toimia. Kyse on Anna Herbertin mukaan elimistön kemiallisesta reaktiosta kriisitilanteessa. Kotiin palattua rauhalliseen elämään paluu voi olla vaikeaa, ja se voi ilmetä vihaisuutena tai ärsyyntyvyytenä.

Näkemäänsä on tärkeää purkaa heti matkan jälkeen jonkun sellaisen kanssa, joka on kokenut samankaltaisia asioita ja ymmärtää, mistä on kysymys. Perheenjäsenet eivät ole useinkaan parhaita keskustelukumppaneita. Myös kirjoittaminen auttaa.

– Mietin, olenko psykopaatti, kun en tuntenut kauheuksien keskellä mitään ja vitsailin asioista kaljalla kollegoiden kanssa. Työnantaja talutti minut väkisin terapeutille ja vasta siellä ymmärsin, että se oli tarpeen ja oli normaalia olla tuntematta mitään, kertoi Johan Mattias Sommarström Sveriges Radiosta.

 

Miten käyttäydyn kaappaustilanteessa

Jos kaikki ei mene hyvin, ja toimittajasta itsestään tulee uutisaihe, rauhallinen ja tarkkaavainen käytös voi pelastaa hengen. Kaappaustilanteessa perussääntö on päästää irti fyysisestä kontrollista, mutta säilyttää psyykkinen kontrolli.

– Harkitse pakoa vain, jos onnistumiseen on realistiset mahdollisuudet, ja jos kohtelu vankina on huonontunut ja hengissä selviämisen mahdollisuudet ilmat pakoa vaikuttavat heikoilta, neuvoi majuri Jonas Mansson Ruotsin armeijasta.

Kuljetusten aikana on oltava tarkkaavainen, jotta voi saada vihiä siitä, missä on. Samalla tulisi yrittää levätä. Yksinkertainen vinkki rentoutumiseen paniikkitilanteessa on hengitysharjoitus: neljä kertaa neljä hengitystä, katse neliön kulmiin suunnattuna.

Kaappaustilanteen alussa on parempi olla erottumatta joukosta ja välttää katsekontaktia.

Kaappaustilanteen pitkittyessä kaappaajien kanssa pitää pyrkiä luomaan hyvät suhteet, ja heille kannattaa osoittaa oma ihmisarvonsa. Tämän voi tehdä esimerkiksi kertomalla perheestään.

– Ajatus on näyttää, mitä vaikutuksia tappamisellasi olisi. On vaikeampi tappaa joku, jonka nimen ja taustan tuntee, Mansson selitti.

Valehdella ei pidä, sillä tiedot on nettiaikana helppo tarkistaa.

–Puhu hitaasti ja harkitusti, säilytä arvokkuutesi. Kuuntele tarkkaan ja vältä politiikasta ja uskonnosta puhumista. Yritä ymmärtää toisen näkökulma, äläkä ota itse kantaa. Näytä kehonkielellä, ettet koe uhkaa. Osoita hyödyllisyytesi, niin voit säilyä hengissä, Mansson neuvoi.

– Muista myös Tukholman syndrooman riski, Mansson sanoo viitaten Tukholmassa vuonna 1973 tapahtuneeseen pankkiryöstöön, jossa panttivangit samastuivat voimakkaasti kaappaajiinsa.

Itselleen pitää asettaa vankeustilanteessa pieniä tavoitteita: riittää, että tiedät, milloin saat ruokaa. Kevyt fyysinen harjoittelu ja kaikenlainen puuhastelu ja rutiinit auttavat jaksamaan vankeudessa.

Kohdemaan kulttuuriin kannattaa tutustua ennen lähtöä, jotta osaa välttää toisten uskontoa loukkaavia tai väärintulkittavia eleitä. Toisaalta esimerkiksi Islamiin kuuluvaa almujen antoa voi koettaa hyödyntää ruokaa saadakseen. Rukoilemiseen liittyvää peseytymistä voi hyödyntää juomavettä saadakseen.

Myös tietyistä koodeista voi sopia ennen matkaa – se, miten monta sormea pitelee paperia, voi olla viesti jollekin, jos pääsee tekemään videotervehdyksen.

 
Entä miinakentällä?

Kurssilla varauduttiin myös muihin epätodennäköiseltä kuulostaviin uhkiin, kuten siihen, että huomaat seisovasi keskellä miinakenttää. Tilanteeseen opastivat Jonathan Ek ja Jonas Lindgren Ruotsin armeijan Swedecistä (Swedish EOD and Demining Centre).

Silloin otetaan käyttöön STOP-sääntö: stanna, tänk, orientera, planera. Pysähdytään, eikä lähdetä yrittämään samaa tietä takaisin. Ilmoitetaan muille olinpaikka ja odotetaan apua askeltakaan ottamatta.

Miinakentälle joutumista voi ehkäistä pysyttelemällä päivittäin käytetyillä tai asfaltoiduilla teillä. Tutustuimme käytännössä erilaisiin miinoihin ja ammuksiin ja opimme, että katkotut oksat tai puihin ripustetut muovipussit voivat olla miinakentän merkkejä.

Mitään löytämäänsä ei pidä liikuttaa. Ruostuneet kranaatit voivat olla vaarallisia, koska niiden turvallisuusmekanismit ovat ruostuneet. Kännykkä taas voi soidessaan räjäyttää miinan.

– Ei pidä mennä viittä metriä lähemmäksi miinaa, ammusta, pommia tai rakettia, kouluttajat kiteyttivät.

 

Vain itseensä voi luottaa

Viikon kestäneellä kurssilla käsiteltiin myös verkkoturvallisuutta, ja yksi kokonainen päivä käytettiin ensiaputaitojen harjoitteluun.

Eräänä iltana saimme tehtäväksi ottaa urheiluvaatteet mukaan ja olla tietyssä osoitteessa tiettyyn aikaan. Paikassa odotti cross-fit -treeni. Seuraavana aamuna pyydettiin olemaan samassa paikassa kello kuusi aamulla. Treenaaminen jatkui juoksemalla painavien pallojen kanssa mäkeä ylös ja alas. Harjoitusten oli tarkoitus valmistaa yllättäviin tilanteisiin ja muistuttaa fyysisen suorituskyvyn tärkeydestä kenttätyössä.

Harjoitusten jälkeen keskustelimme siitä, miten kukin suhtautui tilanteeseen ja miten paikan löytäminen oli sujunut.

– Tämän pohjalta voitte miettiä, kenen kanssa matkustaisitte. Pitää valita, kenen kanssa työskentelee, ennen kuin lähtee, Nina Hjelmgren muistutti.

– Älä luota muihin – sinun on tiedettävä itse, minne olet menossa, ja aina oltava B-suunnitelma, Hjemgren painotti.

Myös Sveriges Radion toimittaja Johan Mattias Sommarström on sitä mieltä, että ilmahyökkäyksiä ja sala-ampujia suurempia uhkia toimittajille ovat kidnappaukset, ruokamyrkytykset ja väärien kollegoiden kanssa matkustaminen.

– Facebookkaaminen ja tviittaus, vaikka vain kavereillekin, on tyhmintä, mitä matkan aikana voi tehdä. Reissuistaan ei pidä kertoa niiden aikana, Sommarström opasti.