Uutiset / 02.10.2014

Naisen euro 92 senttiä ja joka 4. vuorotyössä, kertoo tuore tutkimus

Suomen Journalistiliiton kahden vuoden välein tehtävä työmarkkinatutkimus on taas valmistunut. Uusin tutkimusraportti kartoittaa työsuhteisten journalistien ansioita huhtikuussa 2014. Muutama poiminta:

  • Liiton jäsenen keskimääräinen kokonaisansio oli viime huhtikuussa 3625 euroa.
  • MTV Mediassa ja Nelosella tienattiin parhaiten, yksityisissä radioissa ja televisioissa sekä kustannusyrityksissä vähiten.
  • Naisjournalistin euro on 92 senttiä.
  • Eniten ansaitsivat 50-59-vuotiaat, vähiten alle 30-vuotiaat.
  • Keskeneräiset korkeakouluopinnot toivat paremmat tienestit kuin suoritettu journalistisen alan tutkinto.
  • Helsingin seudulla tienaa parhaiten, maakuntien pääkaupungeissa toiseksi eniten ja muissa kunnissa vähiten.
  • Lehdistön toimittajilla on hieman parempi palkka kuin valokuvaajilla.
  • Lehdistön ns. vakinaisessa työsuhteessa olevat ansaitsivat lähes 700 euroa enemmän kuin määräaikaiset.
  • Jos Ylellä pyrkii mahdollisimman hyviin tuloihin, kannattaa keskittyä talouteen, politiikkaan ja työmarkkina-aiheisiin. Nämä tuottavat yli tonnin suuremmat tulot kuin kulttuuri ja lifestyle.
  • Joka neljäs ilmoitti saaneensa viime vuonna tulospalkkioita.
  • Lähes joka toisella kyselyyn vastanneella on kiinteä, säännöllinen työaika. Vuorotyötä tekee joka neljäs. Erityisen yleistä vuorotyö on MTV Mediassa ja Nelosella.
  • Melkein joka kymmenes ilmoitti tekevänsä osa-aikatyötä.
  • Ansiot ovat yli puolitoistakertaistuneet 19 vuodessa. Edellisestä, kahden vuoden takaisesta työmarkkinatutkimuksesta keskimääräiset kokonaisansiot näyttävät nousseen kolmisen prosenttia.

TNS Gallupin toteuttamaan tutkimukseen osallistui 877 SJL:n jäsentä. Freelancerit eivät olleet kyselyssä mukana, sillä heidän tulojaan selvitetään eri tutkimuksella. Koko tutkimusraportin voit lukea täältä.  

 

 

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.