Uutiset / 30.10.2013

Mediakonseptien uudistamisen koulutusohjelma käynnistyy

TOIMI NYT: Mediakonseptien uudistamisen koulutusohjelmaan kuuluu 8 lähiopetuspäivää vuonna 2014 ja ohjattuja kehittämistehtäviä omassa mediaorganisaatiossa.

Koulutus on osa Tekesin rahoittamaa journalistisen työn ja johtamisen TOIMI-kehittämishanketta.

Lisätietoja
Tutkimuspäällikkö Merja Helle, Aalto ARTS merja.helle@aalto.fi, 050 448 51 11


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.