Uutiset / 18.03.2013

Markku Lappalainen vapaalle perhesyistä

Journalistin vastaava päätoimittaja Markku Lappalainen on jäänyt toistaiseksi pois töistä perhesyiden takia. Päätoimittajan tehtäviä hoitaa Lappalaisen poissaolon ajan Journalistin toimitussihteeri Manu Marttinen.

Määräaikaisena toimittajana Journalistissa työskentelevä Jaakko Kilpeläinen hoitaa maaliskuun ajan toimitussihteerin tehtäviä.

Journalistia kustantaa Suomen journalistiliitto.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.