Kun Muammar Gaddafin 40-vuotinen itsevaltius saatiin viime syksynä kaadettua, uusia viestimiä sikisi kuin sieniä sateella. Harva niistä on enää pystyssä, mutta sisukkaita toimittajia on jäljellä.”Jokainen halusi perustaa oman lehden tai radioaseman. Otti aikansa tajuta, että opittavaa on rutkasti”, Alaa al-Huni riippumatonta viestintää tukevasta kansalaisjärjestöstä muistelee. Hänen mukaansa toiminnan pontimena on vieläkin enemmän tahtoa ja intoa kuin kokemusta ja tietotaitoa.Patoutunutta sanottavaa oli kertynyt paljon, ja se haluttiin päästää ulos saman tien. ”Olimme kuin ravistettu virvoitusjuomatölkki”, Libya Herald -uutissivuston perustaja Sami Zaptia luonnehtii.Kun Gaddafi ”toimitti”Valtiollisen Al-Libya -television toimittaja Mohamed al-Huni koki läheltä Gaddafin ”toimituspolitiikan”. Kerran eversti marssi suoraan uutishuoneeseen kertomaan, mitä mieltä oli Egyptin ja Hizbollahin suhteita käsitelleestä raportista.Kun Huni raportoi Tripolin liepeillä hökkelikylässä asuvista ihmisistä, koko kuvausryhmä vietiin päivän kestäneisiin kuulusteluihin. Hunille valkeni samana päivänä, että hänen pomonsa oli myös ulkoministeriön palveluksessa.”Sen jälkeen pysyin loitolla aroista aiheista”, Huni tunnustaa.Helmikuussa 2011 Huni kuuli Al Jazeeran raportin Libyan kaaoksesta, josta hänen oma kanavansa ei hiiskunutkaan. Hän ei kyennyt menemään enää töihin.Nyt Huni työskentelee yksityisessä Al-Asima -televisiossa. Kukaan ei hengitä niskaan, mutta toimittajien turvallisuudessa on yhä aukkoja.Huni myöntää sen johtavan tiettyyn varovaisuuteen uutisaiheiden valinnassa ja käsittelyssä. Hänen mukaansa monet vähemmän kokeneet journalistit sotkevat asioita hyvistä aikeistaan huolimatta. Kokematonta porukkaa on alalla paljon, sillä entisten kahden tv-kanavan tilalla toimii jo noin 15 asemaa. Libyaan on perustettu toimittajajärjestö, joka yrittää Hunin mukaan ohjeistaa ammattikuntaa ja suojella sen oikeuksia. Koulutusta kaivataanSami Zaptia työskenteli kymmenkunta vuotta valtiollisessa Tripoli Post -lehdessä. ”Se oli hyvin turhauttavaa. Heti vallankumouksen tapahduttua perustin oman nettilehteni, mutta ei sekään ole helppoa”, hän myöntää.”Aloitamme nollasta, koska meiltä puuttuvat vapaan ja riippumattoman lehdistön perinteet”, Zaptia muistuttaa. Hän kertoo perustaneensa englanninkielisen uutissivuston, koska Libyasta uutisoivat pääosin ulkomaalaiset ja matkan päästä. Palkkaa Zaptia ei pysty maksamaan yhteen huoneeseen ahdetuille toimittajilleen, sillä uutissivustolle ei heru ilmoitustuloja.Zaptian mielestä parhaita raportoimaan Libyasta ovat libyalaiset, mutta heitä pitäisi kouluttaa. Alan koulutusta ei ole toistaiseksi tarjolla, vaikka väliaikainen hallitus on vakuuttanut suosivansa vapaata ja ammattitaitoista tiedonvälitystä.Koulutus- ja kehitystyö Libyassa on paljolti koti- ja ulkomaisten kansalaisjärjestöjen varassa. Alaa al-Hunin mukaan toiminta sirpaloituu pieniksi projekteiksi, joista hän ottaa esimerkiksi kuvajournalismityöpajan.Huni korostaa, että opetettavaa riittää, sillä journalismin etiikka ja vastuukysymyksetkin ovat monille tuntemattomia.Lähdekriittisyys varsinkin sosiaalisen median käytössä edellyttää puurtamista, joka ei kiinnosta kaikkia, hän myöntää. Se on pulmallista, koska Hunin mukaan libyalaiset luottavat sosiaaliseen mediaan. ”Ihmiset uskovat sen, mikä on kirjoitettu Facebookiin tai Twitteriin. Ne ovat nopeita ja tulvivat erilaisia näkemyksiä niin, että lopputulos on kenties vähiten puolueellinen ja lähinnä totuutta”, hän pohtii.