Uutiset / 18.11.2014

Lehdistö valitsi pj-ehdokkaakseen Hanne Ahon

Journalistiliiton lehdistöyhdistysten valtuutetut kokoontuivat lauantaina 15.11. äänestämään lehdistön ehdokkaan Journalistiliiton puheenjohtajavaaliin.

Äänestyksessä olivat vastakkain Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen (HSY) Juha Keskinen ja Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton (SAL) Hanne Aho.

Hanne Aho voitti äänin 34-11.

Hanne Aho on SAL:n puheenjohtaja, Suomen Kuvalehden graafikko ja SJL:n valtuuston jäsen. Radio- ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) ehdokas Arto Nieminen on toiminut Journalistiliiton puheenjohtajana kaksi kautta eli kahdeksan vuotta. Sitä ennen hän työskenteli Yleisradion toimituksessa ja toimi eri järjestö- sekä luottamustehtävissä.

Journalistiliiton seuraava puheenjohtaja valitaan liiton valtuuston kokouksessa joulukuussa.

 

TIEDOTETTA MUOKATTU: Kutsu puheenjohtajatenttiin poistettu tentin jälkeen.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.