Uutiset / 03.05.2013

Journalistiliitolta 2 300 hengen lakonuhka

Journalistiliiton valtuusto päätti työtaistelutoimista yksimielisesti perjantaina Helsingissä sen jälkeen, kun yli viisi viikkoa kestäneet työehtoneuvottelut Viestinnän Keskusliiton kanssa olivat päättyneet tuloksettomina.

Työtaistelutoimista ilmoitettiin valtakunnansovittelijalle ja VKL:lle.

”Mitoitus on erittäin tuntuva, kun lähes puolet noin 5 000 lehdistössä työskentelevästä jäsenestämme on lakonuhan piirissä. Tämä on suoraa seurausta työnantajaleirin toimista neuvotteluissa. Toivomme täydestä sydämestämme, että tämä näköala muuttaa vastapuolen asenteen ja pääsemme sopimaan työehdoista ilman työtaistelua”, Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen sanoo.

”Emme vaatineet sen enempää palkanlisää kuin mitä muille samojen työnantajien palveluksessa oleville on jo sovittu. Meille tarjottiin mitätöntä 0,5 prosentin paikallista erää kymmenestä kuukaudesta, jonka perään olisimme saaneet uudelleen eteen vaatimuksen työajan pidentämisestä. Kentän viesti oli ehdoton – tämä peli ei vetele”, Nieminen sanoo.

Perjantaina 17. toukokuuta kello 14.00 alkavaksi ilmoitetun lakon piiriin journalistit ovat asettamassa kaikki liittoon kuuluvat henkilöstöryhmät toimitusten tukitehtävistä esimiestasolle asti. Lakon kestolle ei ole asetettu rajaa.

Kohteina ovat käytännössä kaikki 6- ja 7-päiväiset sanomalehdet, joitakin pienempiä sanomalehtiä, lehtien verkko- ja yhteistoimituksia, STT-Lehtikuva, useita maakuntalehtien ilmestymispaikkakuntien kaupunkilehtiä ja lisäksi muutama paikallislehti. Suurimmat lakon piiriin aiotut toimitukset ovat isoissa viestintäkonserneissa.

Lisäksi lakko ulottuisi lehdissä tehtävään televisiotyöhön eli etenkin Nelosen Uutisiin, jonka toimitus on lehdistön tavoin sopimuksettomassa tilassa.

Yleensä pienet paikallislehdet, joissa työskentelee alle kymmenen liiton jäsentä, sekä aikakauslehdistö jäävät tässä varoituksessa lakon ulkopuolelle. Lakkovaroitus ei myöskään koske puolue- ja järjestölehtiä eikä uskonnollisia ja hengellisiä julkaisuja.

Ylityökiellon ja nyt annetun lakkovaroituksen lisäksi Journalistiliiton valtuusto antoi liiton hallitukselle valtuudet laajentaa tarvittaessa työtaistelutoimia.

 

Lisätietoja:  Pj Arto Nieminen 0400 – 981 957, edunvalvontajohtaja Petri Savolainen 050 – 534 2485 

 

 

Journalistiliiton lakkovaroitus koskee seuraavia:

 

Oy Suomen Tietotoimisto – Finska Notisbyrån Ab (STT-Lehtikuva)

 

Sanoma News Oy:

Helsingin Sanomat

Nelosen Uutiset

HS Mesta

Ilta-Sanomat

Urheilusanomat

Taloussanomat

Kaupunkilehti Metro

 

Sanoma Lehtimedia Oy:

Etelä-Saimaa

Kouvolan Sanomat

Kymen Sanomat

Uutisvuoksi

Kaupunkilehti Vartti Etelä-Karjala

Kaupunkilehti Vartti Kouvola

Sanoma Lehtimedian Imatran toimitus

 

Alma Media Kustannus Oy:

Aamulehti

Lapin Kansa

Pohjolan Sanomat

Satakunnan Kansa

Porin Sanomat

Kainuun Sanomat

Alma Median Helsingin toimitus

Alma Media Suomi Oy: Iltalehti

Kauppalehti Oy: Kauppalehti ja Kauppalehti Optio

 

I-mediat Oy:

Ilkka

Pohjalainen

Etelä-Pohjanmaa

Kaupunkilehti Ikkuna

 

Kaleva Oy:

Kaleva

Forum24

 

TS-yhtymä Oy: Turun Sanomat

Turun Tietotarjonta Oy: Aamuset

Salon Seudun Sanomat Oy: Salon Seudun Sanomat

 

Sanomalehti Keskisuomalainen Oy: Keskisuomalainen

Savon Sanomat Oy: Savon Sanomat

Iisalmen Sanomat Oy: Iisalmen Sanomat

Warkauden Lehti Oy: Warkauden lehti

Suur-Jyväskylän Lehti Oy: Suur-Jyväskylän Lehti

Sisä-Suomen Kaupunkilehdet Oy: Kuopion Kaupunkilehti

Viikkosavo Oy: Viikkosavo

 

SLY-Paikallislehdet Oy:

Keski-Uusimaa

Uusimaa

Länsi-Uusimaa

Aamuposti

 

Esan Kirjapaino Oy:

Etelä-Suomen Sanomat

Itä-Häme

Esan Kaupunkilehdet Oy: Uusi Lahti

 

KSF Media Ab:

Hufvudstadsbladet

Västra Nyland

Borgåbladet

Östra Nyland

Loviisan Sanomat

 

HSS- Media Ab:

Vasabladet

Österbottens Tidning

Syd-Österbotten

Pietarsaaren Sanomat Oy: Pietarsaaren Sanomat

 

Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:

Keskipohjanmaa

Kalajokilaakso

 

 

Sanomalehti Karjalainen Oy: Karjalainen

Hämeen Sanomat Oy: Hämeen Sanomat

Forssan Kirjapaino Oy: Forssan Lehti

Sanomalehti Oy Länsi-Suomi: Länsi-Suomi

Etelä-Savon Viestintä Oy: Länsi-Savo

Itä-Savo Oy: Itä-Savo


Katso myös

Kaikki uutiset

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.

Kesätyöntekijä ja harjoittelija: Muista nämä ennen kuin aloitat

Työn ei kuulu valua vapaa-ajalle ja odotusten määräaikaisia kesureita ja harkkareita kohtaan ei tule olla kohtuuttomia.