Uutiset / 14.04.2014

Intian nuorten ääniä kalastellaan somessa

Vuoden 2009 vaaleissa hyödynnettiin pääasiassa tekstiviestejä, mutta nyt käytössä on koko somen kirjo Facebookista Twitteriin ja Youtubeen.

Puolueiden arvioidaan käyttäneen vaalimainontaan lähes 500 miljoonaa euroa, josta kymmenys lankeaa somelle.

Intiassa on yli 1 200 miljoonaa asukasta. Internetiä käyttää 205 miljoonaa, Facebookia 65 miljoonaa ja Twitterä 16 miljoonaa intialaista.

Twitter vaikuttaa

Intian netinkäyttäjistä reilu puolet on 18–35-vuotiaita, joten ryhmä kiinnostaa nyt poliitikkoja, arvioi Sunil Abraham Centre for Internet and Society -järjestöstä.

”Poliitikot kyselevät meiltä, mitä viestipalvelu Twitterin vaikuttajat sanovat heistä, ja me analysoimme heille myönteiset ja kielteiset viestit”, kertoo uuden Meruki Analytics and Reporting Services -yhtiön perustaja Jwalant Patel.

Yritys on ehtinyt kartoittaa noin 70 000 Twitter-vaikuttajaa, joista 90 prosenttia on 18–40-vuotiaita. Vaikuttajalla on vähintään 10 000 seuraajaa.

Intia on jaettu 543 vaalipiiriin, ja Patel arvioi, että lähes joka kolmannessa niistä internet vaikuttaa ratkaisevasti tuloksiin.

Vilppiä netissäkin

Vaalien ennakkosuosikkina pidetään hindunationalistista Bharatiya Janata -puoluetta (BJP). Sen johtajalla Narendra Modilla, 63, on Twitterissä 3,66 miljoonaa seuraajaa.

Korruptiota vastustavan AAP:n johtaja Arvind Kejrival, 45, on kerännyt 1,58 miljoonaa seuraajaa. Hallitsevan kongressipuolueen johtaja Rahul Gandhi, 43, ei ole Twitterissä.

Intian nuorten poliittista osallistumista ovat viime aikoina innoittaneet joukkoraiskausten vastaiset mielenilmaukset ja halu taistella korruptiota vastaan.

Abraham uskoo, että internet ja sosiaalinen media ovat lähentäneet poliitikkoja ja äänestäjiä. Hän kuitenkin pelkää, ettei väärinkäytöksiltä vältytä netissäkään. ”Miten voi varmistaa, että kaikki Facebookissa annetut tykkäämiset ovat aitoja?”

Työpaikkoja luvataan

Vaalilupaukset eivät vakuuta kaikkia nuoria. Odishan osavaltion pääkaupungissa Bhubaneswarissa asuva opiskelija Siddhant Sadangi, 20, tietää, että kaikki pääpuolueet lupaavat työpaikkoja yliopistosta valmistuneille.

”Kun lupaus tulee vuosia vallassa olleelta ryhmältä, herää kysymys, mitä se on tähän asti tehnyt. Parempi antaa uudelle puolueelle mahdollisuus yrittää”, hän aprikoi.

Intian kansallisen otantatutkimuksen mukaan joka neljäs akateemisen tutkinnon suorittanut on työtön, naisista sitäkin useampi. Kilpailu työpaikoista vain kovenee, kun yhä useampi maaseudun nuori päättää vaihtaa maataloustyöt yliopistoon.

(Inter Press Service)

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.