Uutiset / 28.04.2014

Etelä-Sudan koventaa sensuuria kriisin paisuessa

Yhteenotot alkoivat kasarmeilta pääkaupungissa Jubassa, mutta levisivät eri puolille maata. Kuolleita on tuhansia ja kodeistaan paenneita lähes 900 000.

Etelä-Sudanin journalistiliitto on joulukuusta lähtien kirjannut Jubasta ja muualta lukuisia tapauksia, joissa toimittajia on viety kuulusteltavaksi, pidätetty tai vangittu, kertoo puheenjohtaja Oliver Modi Philip.

”Toimittajia käsketään raportoimaan hallituksen haluamalla tavalla. Opposition ääni ei saa kuulua. Liittomme kuitenkin kehottaa journalisteja eettiseen ja tasapuoliseen uutisointiin”, hän jatkaa.

 

Lehtiä takavarikoidaan

Kansallinen turvallisuuspalvelu takavarikoi 10. huhtikuuta Juba Monitor -lehden numerot, koska mielipideosastossa oli kirjoitus entisestä ympäristöministeristä ja Macharin liittolaisesta Alfred Ladu Goresta.

Maaliskuussa lehti takavarikoitiin niin ikään, kun se kertoi kapinallisten suunnitelmasta edetä Borin kaupunkiin.

Samana päivänä Jubassa toimivan Eye Radion toimilupa takavarikoitiin, koska se oli lähettänyt Goren haastattelun, jossa tämä vaati presidentin eroa. Radion johtaja Stephen Omiri joutui kuulusteluihin, mutta asema jatkoi toimintaansa vielä huhtikuun puolivälissä.

Goren haastattelun hyväksynyt toimituspäällikkö Beatrice Murail joutui eroamaan ja palaamaan kotimaahansa Ranskaan.

”Tilanne on käynyt todella vaikeaksi. Tasapuolinen raportointi on hankalaa tässä ympäristössä. Meidät pakotetaan kertomaan vain hallitukselle mieluisia asioita. En tiedä, miten selviämme tästä”, Omiri valittaa.

 

Kaappaus vai ei

Hallitus vaatii toimittajia kutsumaan Juban loppuvuoden väkivaltaisuuksia vallankaappausyritykseksi.

Yksityinen media on tähän asti puhunut ”väitetystä kaappausyrityksestä”, koska Machar kiisti aikoneensa syrjäyttää Kiirin. Hän vetäytyi joulukuussa piiloon ja ilmoitti helmikuussa perustaneensa vastarintaryhmän.

”Yllytätte kansaa, jos haastattelette kapinallisia ja julkistatte lausunnot Etelä-Sudanissa”, tiedotusministeri Michael Makuei Lueth varoitti koti- ja ulkomaisia toimittajia maaliskuussa. Ohjeen rikkojaa uhkaa vankeus.

Marraskuussa Lueth vaati kaikkia toimittajia rekisteröitymään valtion virastossa, mutta valtaosa jätti sen tekemättä ennen joulukuista takarajaa.

Wau ei enää innosta

Läntisen Bahr al-Ghazalin osavaltion pääkaupungin Waun viranomaiset vaativat journalisteja pyytämään luvan jokaiselle jutulleen.

Waun katolisen kirkon ylläpitämän Voice of Hope -radion toimittaja Michael Atit kertoo poliisiin kehottaneen häntä pyytämään ennakkoluvan ja tuomaan vielä juttunsa kuultavaksi ennen lähetystä. Hän kieltäytyi.

”En näe enää mitään mieltä työskentelyssä toimittajana Waussa”, sanoo Atit, joka harkitsee lopputilin ottamista.

Etelä-Sudan sopi helmikuussa 2013, että siitä tulee ensimmäinen valtio, joka takaa journalisteille vapaan ja turvallisen työympäristön YK:n uuden ohjeistuksen mukaisesti.

Demokratian vahvistamista ajavan kansalaisjärjestön edustaja Edmond Yakani on huolissaan tilanteesta. ”Ihmiset etsivät mediasta tasapuolista tietoa, mutta hallituksen toiminta tähtää huhujen ja yksipuolisen informaation syöttämiseen.”

”Demokratia voi vahvistua vain sananvapauden oloissa”, Yakani muistuttaa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.