Uutiset / 09.06.2014

Av-kääntäjien vetoomus luovutettiin työministeri Ihalaiselle

Av-kääntäjiä edustavat Suomen Journalistiliitto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto sekä Käännösalan asiantuntijat luovuttivat maanantaina 9.6. työministeri Lauri Ihalaiselle vetoomuksen, jossa ministeriä pyydettiin edistämään av-kääntäjien käynnissä olevia työehtosopimusneuvotteluita ja parantamaan itsensä työllistäjien asemaa, mikä koskettaa myös suurta av-kääntäjien ulkopuolista työntekijäryhmää.

Hieman alle tunnin kestänyt keskustelu käytiin hyvässä hengessä. Ministeri oli yhtä mieltä siitä, että av-kääntäjien ammattikunnan tilanne vaatii parannuksia. Muutoksia parempaan vaatii kaikkien itsensä työllistäjien asema niin kollektiivisen neuvotteluoikeuden kuin työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvedonkin osalta.

Työministeri lupasi tehdä voitavansa av-käännösalan neuvottelujen jouduttamiseksi ja osapuolten kannustamiseksi, jotta alalle saataisiin niin työnantajia kuin työntekijöitäkin tyydyttävät yhtenäiset ja kohtuulliset ehdot. Yhtä lailla hän sanoi paneutuvansa myös itsensä työllistäjien asiaan vielä tämän vaalikauden aikana, jotta seuraava hallitus pääsee ensi keväänä jatkamaan työtä hyvältä pohjalta.

Lisätietoja antavat:

  • Edunvalvontajohtaja Petri Savolainen, Suomen Journalistiliitto, 050 534 2485
  • Puheenjohtaja Kristiina Antinjuntti, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, 0400 504 234
  • Lauri Mäkelä, av-kääntäjä, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, 040 832 1727
  • Toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnik, Käännösalan asiantuntijat, 050 576 2553
     

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.