Uutiset / 19.04.2013

Alman Telanne kehuu lehtien tuloksen nousevan

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne myönsi kuluvalla viikolla haastattelun ruotsalaiselle SvD Näringslivetille. Haastattelu tehtiin Tukholmassa pidetyn sijoittajatapaamisen yhteydessä.

Haastattelun sävy ja Telanteen näkemys painettujen lehtien elinmahdollisuuksista poikkeavat räikeästi siitä valituksesta, jolla Viestinnän Keskusliitto on Suomessa kuvannut lehdenkustannuksen tilannetta. Tämä valitus on liittynyt nollalinjan tarjoamiseen palkankorotuksia hakeville journalisteille.

Kai Telanteen ruotsalaishaastattelun perusteella painetut lehdet eivät suinkaan ole haudan partaalla:

"Painetun lehdistön tilanne ei tule näyttämään samalta kuin ennen, mutta jos hoidat sitä oikealla tavalla, se tulee edelleen olemaan tervettä liiketoimintaa. Varsinkin niin, että korvaat levikin laskua digitaalisella tarjonnalla."

Telanne ennustaa, että talouden kääntyessä nousuun toimialakin kääntyy nousuun ("kommer den här verksamheten att blomma igen").

Journalistiliitto on ollut samoilla linjoilla Telanteen kanssa palkkavaatimuksia perustellessaan: kaikki ei selity rakennemuutoksella, vaan kyse on myös suhdanneongelmasta.

Kertoessaan Alman tulevista verkkolehtien maksumuureista toimitusjohtaja Telanne myöntää, että maksullisuus digitaalisilla jakeluteillä on suuri ongelma, joka ei ratkea yhdessä yössä. Samaan hengenvetoon hän kertoo, että osaavat journalistit ja hyvä journalismi maksavat.

Telanteen mukaan Kauppalehdessä maksumuurin käyttöönotto vähensi verkkokäyttöä vain viidellä prosentilla. Suurempi haaste on edessä Iltalehdessä, jota nyt lukee verkossa ilmaiseksi kolme miljoonaa henkeä viikossa.

Telanne kertoo SvD Näringslivetille omistavansa noin 85 000 Alman osaketta. Perjantaina 19.4. osakkeen kurssi oli 3,49 euroa, jolloin toimitusjohtajan omistuksen arvo on noin 296 000 euroa.

Pekka Vehviläinen

 

Linkki kyseiseen haastatteluun:

http://www.svd.se/naringsliv/branscher/handel-och-tjanster/papperstidningen-ar-inte-utraknad_8097604.svd


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.