Uutiset / 20.03.2015

Alma suunnittelee Lapin-lehtiensä yhdistämistä – vähennykset uhkaavat

Alma media suunnittelee kahden Lapissa ilmestyvän päivälehtensä, Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien, tuotantotapaan merkittäviä uudistuksia. Suunnitelman mukaan lehtien toimitukset, mediamyynti ja tuotanto yhdistettäisiin niin, että kesäkuun 2015 alusta Lapin alueella ilmestyisi käytännössä yksi kuusipäiväinen sanomalehti, Lapin Kansa. Sen toinen painos jaettaisiin osittain eri sisältöisenä Pohjolan Sanomina Kemi-Tornio-alueella. Myös lehtien verkko- ja mobiilipalvelut uudistetaan, kertoo Alma Media perjantaina julkaisemassaan lehdistötiedotteessa.

Tiedotteen mukaan jakelukulut ovat kasvaneet "hallitsematonta vauhtia" pitkien etäisyyksien Lapissa. Suunnittelluilla ratkaisuilla pyrittäisiin turvaamaan Alman Lapin-lehtien tulevaisuus.

Lapin Kansan, Uuden Rovaniemen, Pohjolan Sanomien ja Lounais-Lapin henkilöstölle on tänään annettu kutsu toiminnallista uudistussuunnitelmaa koskeviin yhteistoimintaneuvotteluihin.

Työnantajan arvion mukaan suunnitelma vähentää Lapin-lehtien henkilöstön tarvetta enimmillään 30 henkilötyövuodella.

"Vähennykset ylimitoitettuja"

Osastoluottamusmies Jorma Kilpeläinen Lapin Kansasta pitää työnantajan esitystä 30 henkilötyövuoden vähentämisestä ylimitoitettuna. Kilpeläinen on perjantaina palaveerannut aiheesta toimitusosaston ja Journalistiliiton tes-yksikön kanssa.

"Se on prosenteissa noin 23, jos sen suhteuttaa koko neuvottelun alaiseen henkilömäärään (130), ja lähes 30 % suhteutettuna lehtien vakinaisessa työsuhteessa oleviin", Kilpeläinen sanoo.

Myös neuvottelujen aikataulu tuntuu hänestä tiukalta, jos valmista pitää olla toukokuun alkupuolella ja uuden toimintamallin käytössä jo kesäkuussa.

Itse yt-kutsu ei tullut toimitusosastolle yllätyksenä.

"Osasimme ounastella sitä, kun tiedossa oli Alma Aluemedian toimet Kemissä puolitoista vuotta sitten (Pohjolan Sanomat viisipäiväiseksi) ja Kainuun lehtien myyminen pari viikkoa sitten paikalliselle lehtipainolle. Nyt on sitten Lapin Kansan vuoro, mutta että näin isona pakettina ja lehtien yhdistämisenä, oli kyllä yllätys. Neuvotteluissa pyrimme tietysti katsomaan kaikki mahdolliset eläkekuviot ja eropaketit, jos sellaisia tulee tarjolle, irtisanomisten vaihtoehdoiksi. Lapin Kansassa tulee 2–3 vuoden aikajänteellä kymmenkunta työntekijää eläkeiän tuntumaan."

Toimituksen tunnelmia aamun henkilöstöinfon jälkeen Kilpeläinen kuvaa hämmentyneiksi ja apeiksi, jopa järkyttyneiksi.

"Kalpeita kasvoja oli paljon."


TEKSTIÄ MUOKATTU JULKAISUN JÄLKEEN: Jorma Kilpeläisen kommentit lisätty.

Lapin Kansan Jorma Kilpeläinen ei ole sukua SJL:n Jaakko Kilpeläiselle.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.